Anarkistit Ukrainassa #6
Julkaisemme uudelleen joukon haastatteluita, joissa anarkistit ja antiautoritaarit kertovat toiminnastaan Ukrainassa Venäjän täysmittaisen hyökkäyksen alettua. Haastattelut ovat vuosilta 2022 – 2025. Tämä teksti on julkaistu aikaisemmin Kapinatyöläinen-lehdessä 2/23.
Kapinatyöläinen haastatteli Antonia heinäkuussa 2023 Ukrainan ja Solidarity Collectives -verkoston tilanteesta. Kollektiivi auttaa sekä Ukrainan siviilejä että antiautoritäärisiä sotilaita. Työtä on paljon ja siinä oppii joka päivä uutta.
Olet siis tehnyt töitä Solidarity Collectives -verkostolle Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Verkoston varastot sijaitsevat Puolan puolella lähellä Ukrainan rajaa – pitääkö tämä paikkansa?
Ei pidä paikkaansa, Puolassa sijaitseva varasto on ABC Galicjan (linkki vie facebook-sivulle) hoidossa, he ylläpitävät sitä. Ollaan tietysti yhteyksissä ja he auttavat tuomaan tavaroita Ukrainaan muualta Euroopasta. Autoin itse siellä Puolan puolella silloin hyökkäyksen alussa, ja siitä voi lukea Ilonmilitantin sivuilta.
On jo kulunut vuosi siitä kun olin Puolassa töissä Solidaarisuus-verkostossa joka sai alkunsa, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 2022. Viime kesästä lähtien olen ollut Ukrainan puolella, joko ajamassa ja tapaamassa tovereita L’vivissä, Kiovassa, Harkovassa. Sitten lähdin hoitamaan omia asioita syyskuussa, silloin tuli vastaan että en voi jatkaa noin vaan, siis ihan elämisen puolesta. Minulle lähetettiin rahaa että voin olla siellä, mutta minun piti järjestää toimeentulo pidemmällä tähtäimellä. Silloin tiedettiin että sota tulee jatkumaan vuosia, niin lähdin hoitamaan kämpän pois ja ottamaan kaikki tavarani Ukrainaan. En tule rikkaasta perheestä ja minulla on siis ainoa koti nyt Kiovassa, vuokralla. Tulin takaisin joulukuun alussa, ja siitä lähtien olen työskennellyt Solidarity Collectivesin jäsenenä.
Meillä on tällä hetkellä kaksi varastoa Kiovassa, molemmat on lainattu meille. Toinen näistä toimii myös toimistona, joka tuli tarpeeseen kun talvella oli joskus päivällä kahdeksankin tuntia ilman sähköä monilla asuinalueilla, mutta toimisto/varasto on keskustassa ja siellä sähköä löytyi.
Kertoisitko hieman tekemästänne työstä siellä?
Ukrainan puolella toimin militääriosaston koordinaattorina. Meitä on jonkun verran ja kaikilla on noin kymmenen toveria hoidettavina, ja tuettavia tovereita on yhteensä 90-100. Meidän työ on tarvikkeiden hankintaa, budjetin hoitamista ja sen päättämistä mitkä tarpeet hoidetaan ensimmäisenä, koska meillähän ei ole vielä varaa ostaa kaikkea. Tavarat on kalliita, ja meillä on tällä hetkellä kolmasosa siitä mitä me oikeasti tarvitaan. Lisäksi tehdään mediatyötä, mikä tarkoittaa rahan keräämistä näihin kalliimpiin hankintoihin, kuten drooneihin, autoihin ja yönäkökiikareihin.
Itse varastotyö tarkoittaa meille tuodun tavaran laskemista ja vastaanottamista, kommunikaatiota siitä mitä meillä siellä on, paketointia ja kuormaamista rekkaan tai autoon, siitä sitten joko postin kautta lähetetään eteenpäin tai muiden autoilla jos ne lähtevät samaan suuntaan. Tavallista varastotyötä siis.
Millainen on tavallinen työpäivä?
Oma työni on monipuolista, niin kuin monella meidän kollektiivissa, mutta ei kaikilla. Tarkoitan että monet joutuvat tai haluavat myös jatkaa palkallista työntekoa. Itse olen tuettu eli kollektiivi maksaa minulle vuokran, ruuan ja matkat. En siis laita mitään sivuun ja olen köyhä kuten aina, kokoaikainen työläinen-vapaaehtoinen ja iloinen työstäni.
Koordinaattorina työhöni kuuluu paljon viestintää, niin taistelijoiden kanssa, kuin eri ihmisten ja ryhmien kanssa, joiden kanssa työskennellään päivittäin. Olen valinnut sen paikan mikä minulla on, ja koska en ole Ukrainasta ja oman elämänmenon kautta, minulla on mahdollisuus ymmärtää Euroopan eri maiden historiaa ja liikkeitä. Kaikki meidän työläiset/vapaaehtoiset, ovat valinneet myös niiden työn, kaikki on kiinni omista mahdollisuuksista ja toiveista. Ja totta kai, eihän se ole ollut meille unelmatyö, meidät on pakotettu siihen, siis Putinin Venäjä pakotti meidät. Kaikki haluaisivat että sota loppuisi ja pääsisi tekemään jotain muuta.
Päivät ovat pitkiä, yli vuoden ollaan kaikki tehty yli 10 tai 13 tuntista tai jopa pidempää päivää, ja burn outteja on ollut monia. Parin kuukauden aikana on tullut lisää tovereita kollektiiviin ja olemme käyttäneet aikaa tulijoiden kouluttamiseen ja antaneet heille pahimmin kuormitettujen tovereiden töitä. Niin, tavallinen työpäivä on tällainen. Yli kymmenen tuntia, viestintää joka hetki läpi päivän, ajamista varastolle tai postiin, keskusteluita ja organisaatiota meidän kesken, ja yleensä nukkumaan rättiväsyneenä. Vielä yöllä pitää katsoa, että mitä on tulossa Venäjältä tänään, drooneja, raketteja yms. Ja yleensä ei pysty nukkumaan putkeen, koska tulee hälytyksiä ja pitää mennä rakennuksen sisäosiin, ettei ole huoneessa missä on ikkunoita, jos jotain nyt sattuisi osumaan siihen missä asutaan.
Millainen aatteellinen pohja Solidarity Collectives -verkostolla on? Keitä tuette tällä hetkellä?
Kaikki kollektiivissä ovat olleet jo ennen kevättä 2022 aktivisteja antiautoritaarisessa liikkeessä, kaikki ukrainalaisessa liikkeessä, olivatpa he ukrainalaisia, venäläisiä tai valko-venäläisiä. Samoin tukemamme taistelijat. He ovat feministejä, anarkisteja, vasemmistolaisia, antifasisteja ym. Suurin osa on ukrainalaisia, jonkin verran on venäläisiä ja valko-venäläisiä sekä länsimaalaisia. (Tätä kysymystä onkin käsitelty tarkemmin edellisessä Kapinatyöläisessä. toim. huom.)
Ukraina on suuri viljan ja muiden elintarvikkeiden viejä, mutta millainen Ukrainan elintarviketilanne on? Toimiiko ruuan jakelu maan sisällä ja onko ihmisillä varaa ostaa sitä?
Voin sanoa, että hinnat kaupoissa ovat pysyneet kohtuullisina. Käsittääkseni inflaatio olisi voinut olla pahempi. Kaikkea saa kaupoista, mutta ei kaikilla ole varaa kaikkeen. Tilannetta voi verrata Kreikkaan tällä hetkellä, siis eurooppalaiset hinnat ja noin 500-600 euron kuukausipalkka.
Pitääkö paikkansa, että sodan alussa perustetun antiautoritäärisen yksikön taistelijoita ei päästetty rintamalle tositoimiin ja heidät on nyt hajautettu eri yksiköihin pitkin rintamaa?
Sota alkoi jo 2014, mutta helmikuussa 2022 aloitetun täysimittaisen okkupaation yrityksen alussa oli noin 40 toveria, jotka löysivät toisensa Kiovassa yhdessä Territorial Defensen alaisessa ryhmässä. Silloin jo oli noin 50 muuta toveria, jotka olivat idässä.
Kysyt varmaan siitä ryhmästä joka oli Kiovassa, ja kyllä silloin alkukesästä tuli selväksi että eivät pysty sieltä jatkamaan. Kaikki halusivat taisteluun ja oli pakko keksiä miten. Se ei onnistunut yhdessä, joten he jakaantuivat kaikki omien mahdollisuuksien mukaan. Jotkut saivat mahdollisuuden mennä jonnekin toiseen prikaatiin ja toiset menivät vapaaehtoisina, erilaisia tilanteita kaikilla.
Olette saaneet kokoon jo melkoisen summan lahjoituksina. Olisiko luovia vinkkejä varainhankintaan?
Hyökkäyksen alusta on tullut noin 300 000 euroa, siitä kuin SolCol syntyi – siis kesäkuu 2022 – noin 100 000, eli noin 200 000 ensimmäisten neljän kuukauden aikana (silloin toimittiin Operation Solidarityn nimellä, syystä miksi vaihdettiin nimeä voi lukea tästä).
Alussa oli kaikilla hyvä käsitys, että tarvitsee niin paljon kuin vaan pystyy lähettämään. Ajan myötä se on tainnut hävitä. Oikeasti tarvitaan vielä kolme kertaa enemmän joka kuukausi, että voitaisiin toimia kiireisellä aikataululla. Meiltä menee joskus parikin kuukautta saada kasaan kaikki rahat joihinkin hankintoihin, vaikka joka päivä tehdään töitä sen eteen. Puhumattakaan taistelijoista, jotka vaarantavat joka päivä henkensä Venäjän armeijan edessä.
Millaista väkeä siellä työskentelee?
Meitä on monenlaisia, pitkiä, pyöreitä, nuoria ja vähemmän nuoria, naisia ja miehiä ja muitakin.
Miten itse päädyit mukaan toimintaan?
Kävelin vaan sotaan päin. Kysyin itseltäni milloin menen, eikä meenkö vai en. Voin sanoa, että sillä ymmärryksellä, että tämä tietää rankkoja vuosia minulle ja muille jotka tunnen… että ehkä en tule takaisin sieltä, mutta minun täytyy tehdä jotain asian eteen, en vain voinut katsoa sivusta. Toimintaan pääsee sillä lailla, ja tehtäviä on, tervetuloa vaan.
Tilanne on varmasti raskas varsinkin ukrainalaisille tovereille. Pääsettekö välillä lomailemaan työstä?
Ei päästä. Tai on sitä joskus menty pariksi päiväksi jonnekin maalle tai jotain, mutta eihän työtä voi kokonaan jättää todellakaan.
Entä kollektiivin työntekijöiden toimeentulon järjestäminen?
Jotkut meistä saa tukea vuokraan, ruokaan tai matkoihin kollektiiviltä. Suurimmalla osalla on vakinainen työ myös (eli kaksi duunia päivässä). Jos meillä olisi mahdollisuus, siis rahallisesti, niin joitain osa-aikaisia työpaikkoja olisi hyvä saada pystyyn. Vaan ei sitä voi työksi kutsua, kuin ei mitään palkkaa olla meinattu maksaa, sen enempää kuin korvauksia elämiseen. Onhan toi enemmän vapaaehtoistyön ehdoilla menevä kollektiivi. Ei tällä tavalla voi elää. Mutta oikeasti, ei me vielä eletä, vaan taistellaan elämän eteen, henkisesti, ruumillisesti ja taloudellisesti.
Millaisena näette verkoston tulevaisuuden, kun sota joskus loppuu?
Talvella sovittiin että jatketaan tätä työtä sodan loppuun ja sitten katsotaan. Tietysti vaikeaa sanoa mitä oikeasti tulee tapahtumaan. Sota saattaa kestää 5-10 vuotta, jopa kauemmin jos uskoo joitakin ennusteita. Lisäksi jotkut meidän kollektiivista myös valmistautuvat mahdolliseen rintamalle lähtöön.
Terveiset Kapinatyöläisen lukijoille?
Mä tiiän että työstä ei saa niin paljon kuin voisi haluta/tarvita, ja että taistelu palkan parantamiseksi on tarpeen Suomessa. Tiedän myös, että työn hankkiminen voi olla hankalaa. Tahtoisin sanoa, että jopa 5-20 euroa meidän Patreoniin – joka on kuukausittainen maksutapa – auttaa meitä jatkamaan. Ja todella täällä päin tarvitaaan teidän apua, toki jos on mahdollisuus, niin isommatkin lahjoitukset ovat tervetulleita.
Me jatketaan viimeisen diktaattorin kuolemaan saakka, niin on sanonta meillä.
Toivottavasti nähdään ja jatketaan, terve!