Varautuminen #2

Sen lisäksi että Solitraktori-kampanjalla tuemme Ukrainan antiautoritaareja, olemme myös kiinnittäneet huomiotamme varautumiseen täällä, jos jonain päivänä sota tai muu iso kriisi koskisi omia elinalueitamme. Suomen Punainen Risti järjesti marraskuussa 2025 valtakunnallisen AvunKetju25-harjoituksen, jossa toimittiin kuvitteellisessa myrskytuhojen ja tulvien aiheuttamassa tilanteessa. Harjoituksiin sisältyi avun tarpeen kartoittamista ja erilaisia mahdollisia evakuointitehtäviä. Pirkanmaalla harjoiteltiin hätämajoitusyksikön pystyttämistä kymmenille ihmisille sekä ihmisten kohtaamista evakuointikeskukseen saavuttaessa. Tässä raporttia kyseisestä evakuointikeskuksen pystyttämisharjoituksesta sekä pohdintaa SPR:n roolista suhteessa valtioon sekä anarkistien suhteesta NGO:ihin.

Evakuointikeskus pystyyn

Harjoitus evakuointikeskuksen pystyttämisestä alkoi eräänä pimentyneenä marraskuun iltapäivänä pienen lumikerroksen narskuessa askelissamme. Seisoimme saapumisjärjestyksessä kiltisti jonottamassa pihalle pystytettyyn telttakatokseen ilmoittaaksemme saapuneemme ja saadaksemme SPR:n huomioliivin käyttöömme.

Harjoituksen aluksi meidät jaettiin erilaisiin tehtäväryhmiin tarpeiden mukaan. Jo tällä simuloitiin aitoa tilannetta, jossa vapaaehtoisia saapuu hieman eriaikaisesti paikalle, jolloin osa prosesseista on jo käynnissä ja osaa vasta aloitellaan. Niinpä saadessani vasta ohjeistusta ja yleiskuvaa tulevista tunneista, osa oli jo alkanut kantamaan paikalle saapuneesta kuorma-autosta majoitusvälineitä kylätaloon, joka toimi evakuointikeskuksena. Samanaikaisesti toinen ryhmä pystytti sisälle kannettuja telttasänkyjä talon juhlasaliin. Kun sai valita, ilmoittauduin mukaan sisäryhmään telttasänkyjä ja muita majoittautumisvälineitä kasaamaan, koska arvelin että tavaraa kuorma-autosta osaan kantaa ilman harjoitteluakin.

Koottavia telttasänkyjä oli kahta mallia, joista toinen vaati melko paljon raakaa voimaa – ja vähän tekniikkaakin, että osat sai paikalleen. Toinen sänkymalli taas kasautui helposti, mutta tuntui heppoisemmalta istua ja maata. Sänkyjen päälle pinottiin retkipatja, viltti ja tyyny, nämäkin ilmestyivät pihaan ajaneesta kuorma-autosta. Kolmas ryhmä pakkasi jokaista sänkypaikkaa kohden yhden pussin eväitä ja toisen pussin hygieniatuotteita ja toi ne niin ikään sänkyjen päälle. Neljäs ryhmä pystytti rakennukseen infopisteen ja viides ensiapupisteen. Jokaista ryhmää ohjeisti SPR:n toimija ja heidän välillään radiopuhelimet lauloivat koordinoiden eri ryhmien välistä toimintaa. Kaikkiaan paikalla oli ehkä 50-60 ihmistä.

Vaikka jokaisella ryhmällä oli vastuuhenkilö, tuntui kokkeja ainakin sänkyjen kasaustouhussa olevan melko monta. Useat halusivat osallistua toimintaan vähän liiankin tarmokkaasti, jolloin osa annetuista ohjeista meni ohi korvien. Joku halusi tehdä asiat juuri omalla tavallaan eikä oikein piitannut ohjeista tai pystynyt ottamaan niitä vastaan – mutta tämäkin lienee osa todellista tilannetta, joten simulointi jatkui varsin aidon tuntuisesti. Joka tapauksessa, rauhallisuus, kuuntelu ja järjestelmällisyys vaikuttivat hyviltä valteilta paikkaa rakennellessa. Näin isolla porukalla kaiken pystyttämiseen meni noin tunti. Tämä tietysti edellytti, että tavarat olivat tulleet hyvässä järjestyksessä ensin SPR:n logistiikkakeskuksesta Tampereen Kalkusta evakuointikeskukseksi valikoituneeseen paikkaan Pirkanmaan maaseudulle. 

Mikä SPR?

Kansainvälinen Punainen Risti perustettiin vuonna 1863 Genevessä, Sveitsissä. Sen perustamisen taustalla olivat kokemukset Solferinon taisteluista 1859 nykyisen Italian alueella, jonne organisoitiin kansainvälisiä vapaaehtoisia hoitamaan sodassa haavoittuneita. Näiden kokemusten pohjalta ehdotettiin, että sodassa haavoittuneiden hoitamista säänneltäisiin kansainvälisin sopimuksin ja että kaikkiin maihin perustettaisiin järjestö avustamaan sodassa haavoittuneiden hoidossa. Punaisen Ristin, Punaisen Puolikuun ja Punaisen Kristallin (sekä ainoastaan Iranissa toimineen Punaisen Leijonan ja Auringon) toimintaa ohjaavista Geneven sopimuksista viimeisin on vuodelta 1949. Sopimuksissa määritellään, miten sodassa haavoittuneita, sotavankeja ja siviiliväestöä tulee kohdella. Kaikki maailman valtiot ovat allekirjoittaneet nämä sopimukset – ja no, noudattavat niitä vaihtelevasti, niinkuin tässä ajassa olemme karmivasti todistaneet. Muun muassa näihin sopimuksiin nojautuen joitain tekoja määritellään sotarikoksiksi. 

Useissa maissa Punainen Risti/Puolikuu/Kristalli otti tehtäväkseen sodissa haavoittuneiden hoitamisen lisäksi suuronnettomuuksissa ja kulkutautien parissa toimimisen. Suomeen järjestö perustettiin 1877 nimellä ”Yhdistys haavoitettujen ja sairasten sotilasten hoitoa varten”. Virallisen aseman haavoitettujen yhdistys sai vuonna 1921 sen jo muutettua nimensä Suomen Punaiseksi Ristiksi ja Suomen valtiojohdon ratifioitua Geneven sopimukset.

SPR:n säännöissä määritellään että se on valtiosta, kuntien viranomaisista ja muista vallankäyttäjistä riippumaton itsenäinen toimija. Mutta toisaalta sen säännöissä myös määritellään että sen tehtävä on avustaa ja tukea viranomaisia niin poikkeus- kuin normaalioloissakin ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. SPR:n säännöt kirjoittaa yhdistys itse, mutta ne ”annetaan” eli asetetaan voimaan presidentin asetuksella ja tämä on Suomessa laissa määritelty. Anarkistisesta näkökulmasta katsottuna SPR on siis vahvasti kytköksissä valtioon ja sen toimintaa määrittelevät valtioiden väliset kansainväliset sopimukset.

Teorian tasolla Punaisen Ristin keskeinen lähtökohta alusta alkaen on ollut puolueettomuus. SPR:n historiikissa tosin kerrotaan, että suurin osa sen toiminnan alkuvaiheessa mukana olleista oli aristokraatteja – niin kuin kaikissa muissakin Euroopan maissa, joissa järjestö toimi. Esimerkiksi Suomen sisällissodassa 1918 SPR:n toimijat olisivat mieluummin sitoneet haavoittuneita valkoisia, olihan SPR:n johtokunnassa muun muassa Carl Gustav Mannerheimin sisar Sophie Mannerheim. Koska SPR toimi lähinnä Etelä-Suomen isoissa kaupungeissa ja jäi sisällissodan sytyttyä mottiin rintamalinjojen punaiselle puolelle, valtaosa SPR:n hoitamista haavoittuneista kuitenkin oli punaisia. Sen sijaan kaikki seitsemän sotilassairaalaa, jotka Ruotsin, Norjan ja Tanskan Punaiset Ristit lähettivät tuolloin Suomeen, sijoitettiin valkoisten puolelle rintamaa. Myöhemmin C.G. Mannerheim itse ryhtyi SPR:n puheenjohtajaksi tavoitteenaan parantaa imagoaan koko kansakunnan johtajana. Toisen maailmansodan alettua, puolustusvoimien ylipäällikkönä Mannerheim valjasti SPR:n resursseja runsain mitoin Suomen armeijan käyttöön ja pyrki yhdistämään SPR:n humanitaarisen työn ja Lotta-järjestön maanpuolustustyön, tässä kuitenkaan täysin onnistumatta. 

Nykyään SPR:llä on mm. veripalvelu, vapaaehtoista pelastustoimintaa, ystävätoimintaa yksinäisille vanhuksille ja sairaille, ensiapukoulutusta sekä kansainvälistä apua ja kehitysyhteistyötä. Tampereella sijaitseva SPR:n logistiikkakeskus ylläpitää materiaalista valmiutta reagoida lyhyellä varoitusajalla joko Suomessa tai ulkomailla tapahtuvaan katastrofiin. 1960-luvulla perustettu keskus on Punaisen Ristin ainoa Suomessa ja siellä työskentelee vakituisesti parikymmentä ihmistä ja useampi kymmenen työllistettyä. Varastotilaa keskuksessa on tuhansia neliöitä. Keskuksen kansainvälistä avustustoimintaa rahoittavat niin SPR:n katastrofirahastoon lahjoittaneet ihmiset kuin ulkoministeriö, EU ja yrityksetkin.

Täällä ei muuten ole inva-wc:tä

Jos SPR historiassaan on ollut ainakin poliittisesti valikoiva, Pirkanmaalla pidetyssä hätämajoitusharjoituksessa korostettiin pyrkimystä inklusiivisuuteen, vaikka asiaa selvästi vasta opeteltiin. Kun kaikki fyysiset puitteet majoitteineen, ensiapupisteineen ja infopisteineen olivat valmiit, oli ohjelmassa kolme lyhyttä työpajaa. Ensimmäisessä työpajassa keskusteltiin siitä, millaista on hätä- tai kriisitilanteessa olevien ihmisten hyvä kohtaaminen. Keskustelun vetivät kriisityöntekijä ja sosiaalityöntekijä ja pienryhmissä listasimme asioita, jotka voisivat mielestämme tehdä kohtaamisesta hyvän ja mikä sen toisaalta voisi estää. Tähän ei esitetty oikeita vastauksia, vaan luotettiin kollektiiviseen tietoon ja kokemukseen.

Invalidiliitolla on sivuillaan tarjolla erilaisia tarkistuslistoja esteettömyydestä huolehtimiseksi. https://www.invalidiliitto.fi/esteettomyys/invalidiliiton-esteettomyystyo/tarkistuslistoja

Seuraavan työpajan pitivät Invalidiliiton kouluttaja ja kokemusasiantuntija. Nyt tapetille nostettiin turvallisemman tilan periaatteet, esteettömyys ja saavutettavuus – ja näiden huomioiminen myös valmiustilanteissa. Kouluttaja ja kokemusasiantuntija muistuttivat, ettei esimerkiksi pelastusviranomaisilla ole tietoa siitä, missä vammaiset asuvat. He painottivatkin tarvetta ottaa vammaiset mukaan pelastus- ja valmiusharjoituksiin ja suunnitelmiin – kaikki suunnitelmat eivät toimi yhdellä sapluunalla, vaan vammaiselle henkilölle on tehtävä yksilöllinen suunnitelma. Esimerkiksi evakuointikeskukseksi valikoituneessa paikassa ei ollut inva-wc:tä. Myöskään keskukseen pystytetyt telttasängyt eivät tuntuneet kovin saavutettavilta pyörätuolin käyttäjien näkökulmasta. Jos vammattomalle ihmiselle evakuointikeskukseen päätyminen ja esimerkiksi nukkuminen 30 muun itselle vieraan ihmisen kanssa samassa salissa saattaa tuntua epämieluisalta ajatukselta, vallitsevilla suunnitelmilla monien vammaisten kohdalla yksityisyydensuoja ja autonomia joutuvat paljon kovemmalle koetukselle. Vaikutti kuitenkin siltä, että SPR:ssä tehdään työtä tilanteen muuttamiseksi. Työpajassa muistutettiin myös naapuriavun, keskinäisen avunannon ja yhteisöllisyyden tärkeydestä – niillä voi olla henkiä pelastava vaikutus.

Kolmannessa työpajassa harjoitukseen osallistujat ohjattiin huoneeseen, jossa meitä oli vastaanottamassa kymmenkunta eri kieliä puhuvia henkilöitä. He toivat meille käteen lomakkeet, joiden teksti oli meille (enimmäkseen kantasuomalaisille) tuntematonta. Sitten he alkoivat kärsivällisesti selittämään – kukin omalla kielellään – mitä meidän tulisi tehdä ja alkoivat täyttämään lomakkeita. Olimme mitä ilmeisimmin saapuneet asiakkaina evakuointikeskukseen ja saimme hyvin kouriintuntuvan kokemuksen siitä, miltä tilanne mahtaa tuntua ja näyttää suomea osaamattoman maahanmuuttajan näkökulmasta. Sanoisin, että jokaiselle joka ei ole maahanmuuttoa itse kokenut, vastaavat kokemukset ovat terveellisiä. Kärsivällisyys, kuvakortit ja kaikenlaiset tilanteessa keksityt viittomat luotsasivat meidät lomakeviidakon lävitse ja yhteiskunnassa vallitsevat hierarkiat saivat samalla hieman kyytiä.

Valmiutta keskinäiseen avunantoon perustuen?

Pari kuukautta harjoituksen jälkeen Hannes-myrsky koetteli monia Suomen alueita, etenkin Pohjanmaata ja Pirkanmaata, ja loi osittain vastaavat olosuhteet, joita marraskuun harjoituksessa oltiin simuloitu. Sähköjä katkesi maaseudulla useiksi päiviksi, puita kaatui ja monet tiet olivat poikki. Kaupungeissa vahingot jäivät lyhytaikaisiksi tai niiltä vältyttiin, mutta esimerkiksi joihinkin Pohjanmaan kuntiin SPR pystytti hätämajoituspisteitä. Uutisten perusteella vaikutti kuitenkin siltä, että maalla sähkökatkoihin oltiin pitkälti varauduttu omatoimisesti, ja agregaatteja kuskattiin keskinäisen avunannon hengessä talosta toiseen tuottamaan sähköä ja lämpöä. 

SPR:n koulutukseen osallistuminen tuntui silti hyödylliseltä, vaikka ihmiset tosipaikan tullen vaikuttavat hoitavan asiansa mahdollisimman pitkään itse ja ainakin maaseudulla edelleen naapuriavun varassa, jos vain mahdollista. Kaikenlainen konkreettinen harjoitteleminen on kuitenkin hyvästä ja harjoitusten pohjalta voi muodostaa kokonaiskuvaa erilaisista toimintakeinoista, huomioon otettavista asioista ja olemassa olevista resursseista sekä tahoista, jotka erilaisia valmiuksia ylläpitävät.

Anarkisteina voisimme varmasti toimia vastaavassa keskinäisen avunannon hengessä kuin Pohjanmaallakin toimittiin, auttaen ihmisiä kodeissaan ja jakaen resursseja keskenämme. Jos sitten olisi tarve esimerkiksi hätämajoituksen pystyttämiselle, olisivat lähtökohtamme tähän epäilemättä erilaiset kuin SPR:llä. Eiköhän meiltä tarvittaessa tiloja löytyisi joihin (rajallinen määrä ihmisiä) voisi majoittua, mutta “keskusvarastomme” ei ehkä ole aivan yhtä vahvoissa kantimissa kuin SPR:n, eikä siellä taatusti päivystä palkallinen työvoima, joka tulee paikalle kuorma-autolla tilattaessa. Pääsääntöisesti olemme kuitenkin yleensä olleet aika kekseliäitä löytämään kaappiemme pohjalle hautautuneita makuupusseja ja keinolla tai toisella saamaan ruokaa pöytään, ja toimiihan Tampereella tälläkin hetkellä itseorganisoitunt soppakollektiivi, joka jakaa ruokaa säännöllisesti. Keskuudessamme on myös useita ensiaputaitoisia ihmisiä ja psykososiaaliselle tuellekin löytyy osaajia. Esteettömyyden kysymykset voisivat (lämmitettävissä) tiloissamme kuitenkin olla haastavia. Lisäksi, emme erityisemmin harjoittele näitä asioita yhdessä, ja silloin kun tilanne on jo päällä on ikävää alkaa harjoittelemaan tai selvittämään, mitä oikeastaan voimme tehdä.

Hieman Hannes-myrskyn jälkeen Ukrainassa Venäjä pommitti maan tasalle puolet Kiovan lämmöntuotannosta. Sähköt ja vedet olivat kaupungissa jo olleet kortilla ennen tätä. Kiovan seudulla ulkolämpötilat ovat huidelleet viikkoja -10 ja -20 asteen tuntumassa, ja lämmityksen katkettua Kiovan pormestari kehotti ihmisiä hakeutumaan pois kaupungista, majoittumaan jonnekin muualle jos vain mahdollista. Nyt (tammikuun lopulla) lämpöjä on saatu palautettua, mutta edelleen lukuisat pilvenpiirtäjät ovat ilman sähköä ja lämmitystä. Miten vastata tai valmistautua tällaisiin tilanteisiin? Tuskin millään Punaisella Ristillä on valmiutta hätämajoittaa miljoonia ihmisiä yhtäaikaisesti, eikä tuo Pirkanmaalla syksyllä harjoiteltu myrskytuhoskenaario tietenkään vastaakaan suuren kaupungin tilanteeseen, jossa sodankäynti kohdistetaan tahallisesti siviili-infrastruktuuriin. 

Jos Naistenlahden voimalaitos (jonka puunpolttoa vastustamme!) pommitettaisiin maan tasalle ja kaukolämpö Tampereella alkaisi yskimään, mitä sitten tekisimme? Energiayhtiön mukaan noin 80 % tamperelaisista joko asuu tai työskentelee kaukolämmitetyssä kiinteistössä ja Naistenlahti tuottaa 50 % tuosta lämmöstä. Kaupungissa talviolosuhteissa oleminen ilman lämmitystä tuntuu karmaisevalta skenaariolta. Tänä talvena se on valitettavasti ollut todellisuutta miljoonille ihmisille eri puolilla maapalloa juurikin siviiliväestöä vastaan hyökkäävistä sodista johtuen. Se lienee sodan luonne jatkossakin – isot valtiot eivät viitsi enää edes teeskennellä noudattavansa sääntöpohjaista maailmanjärjestystä, jota esimerkiksi edellä mainitut Geneven sopimukset osaltaan ovat ohjanneet. Valmiutta saattaakin olla hajautetun energiainfrastruktuurin rakentaminen, mutta myös valmistautuminen keskitettyjen rakenteiden heikkoihin kohtiin. 

Nyt kun kaikkialta leikataan ja NGO:iden asema on aikaisempaa epävakaampi, keskinäiselle avunannolle ja ruohonjuuritason järjestäytymiselle lienee entistä enemmän tilausta?

– Minerva