Kampanjan loppuevaluaatio #2

kuva: Jelden

Solitraktori-kampanjaa aloittaessamme suunnitelmamme oli vain muutaman täsmäiskumaisen tapahtuman järjestäminen oman ryhmämme toimesta, ja tahdoimme muutoinkin irrottautua jo tutusta pöydänpidon perinteestä. Kun loppuevaluaatiossa ynnäsimme yhteen kaikki yleisötilaisuudet, joissa olimme olleet mukana tai jotka olivat meidän järjestämiämme, saimme summaksi kaikkiaan 15 erilaista tapahtumaa. Laskennallisesti Solitraktorilla oli siis koko puolivuotisen olemassaolonsa aikana jokin esiintyminen aina puolentoista viikon välein. Hupsista!

Kuten muissa toimintaamme esittelevissä teksteissä kerrotaan, tahdoimme kokeilla solidaarisuustyön tekemistä toisenlaisin painotuksin. Alkuperäisenä aikeenamme oli keskittyä julkisista tapahtumista riippumattomampiin varainkeruun muotoihin. Jo melko pian kampanjan alettua olimme kuitenkin osin innostustamme unohtaneet, osin tietoisesti hylänneet tämän suunnitelman, ja kalenteri alkoikin kovaa vauhtia täyttymään erilaisista tilaisuuksista. Huomasimme nopeasti, että tapahtumat olivat usein merkittävä rahasampo, ja kun muut varainkeruutavat sakkasivat, oli jonkinasteinen paluu vanhaan kunnon pöydänpitoon looginen. Tapahtumissa pystyimme myös tavoittamaan laajoja joukkoja meille entuudestaan tuntemattomia, mutta tovereiden tukemisesta kiinnostuneita ihmisiä. Melko valtaisaksi paisunut kimara tapahtumia tuki lopulta tärkeillä tavoilla tavoitteitamme – sekä rahallisen tuen keräämisen että poliittisen järjestäytymisen edistämisen suhteen.

Tavoitteena yhteinen toimijuus

Pelkän sinänsä tärkeän distron pidon sijaan tahdoimme tapahtumissamme saada aikaan keskustelua ja toimintaa. Pidimme neljässä eri kaupungissa työpajan, jossa haastoimme osallistujia pohtimaan, mitä he tekisivät sotatilanteessa. Kysymys oli tarkoituksellisen provokatiivinen: pyrimme osoittamaan, että miten tahansa yksilöt ja yhteisöt äkillisen kriisin keskellä tahtovatkin toimia, tulisi nuo toimintavalmiudet rakentaa tässä hetkessä. Ammensimme sodan keskelle tempautuneiden tovereidemme meille antamista opeista. He olivat joutuneet yhtäkkiä tilanteeseen, jossa oli jo kiire toimia ja siksi vaikeaa enää rakentaa verkostoja tai pohdiskella yhdessä periaatteita. Työpajoissa käydyissä keskusteluissa nousi kootusti esiin neljä ihmisiä puhututtanutta pääteemaa: omaan positioon, erilaisten taitojen opetteluun, poikkeusolojen tuntemukseen ja resilienssiin liittyneet pohdinnat. Keskustelut eivät olleet läpileikkaava otanta antiautoritäärisen liikkeen näkökulmista, mutta ajattelemme, että osin senkin vuoksi näiden teemojen yhteistä käsittelyä olisi tärkeää jatkaa myös Solitraktorin jälkeen.

Työpajojen lisäksi järjestimme elokuvanäytöksen, kirjaesittelyn sekä alustuksia sisältäneitä muita tapaamisia. Tavoittaaksemme myös laajemman yleisön pidimme tilaisuuksia monenlaisissa tiloissa, myös antiautoritäärisen liikkeen perinteisten tapahtumien ja toimintaympäristöjen ulkopuolella. Osa tapahtumista ei ollut pitkäjänteisesti suunniteltuja, vaan ne pistettiin pystyyn välillä hyvinkin nopealla aikataululla, kun meille tarjoutui mahdollisuus saada vieraaksemme tovereita Solidaarisuuskollektiiveista tai Ukrainassa kaatuneen toverin vanhemmista. Nämä keskustelut olivat merkityksellisiä ja vahvistivat tärkeällä tavalla kokemusta yhteisestä kamppailusta.

Odotimme kaikilta keskustelutilaisuuksilta paljon, mutta olimme lopulta joiltain osin pettyneitä niiden usein pieniksi jääneisiin osallistujamääriin. Arvioimme tälle olleen useita syitä. Ensinnäkin, puolen vuoden mittainen kampanja oli koko julkisen olemassaolonsa ajan uusi ja pieni toimija, mikä varmasti vaikutti saavuttamaamme näkyvyyteen. Toiseksi, Solitraktorin aloittaessa ihmisten huomio oli jo jossain määrin siirtynyt pois Ukrainan tilanteesta, mikä oli toisaalta osaltaan myös kimmoke kampanjan käynnistämiselle. Maailmalla on jatkuvasti käynnissä useita kriisejä, joista kaikki eivät koskaan saavuta suurempaa näkyvyyttä, ja on tietyiltä osin ymmärrettävää, että niin median kuin poliittisen toiminnan keskiöön mahtuu kerrallaan vain tietty määrä aiheita. Tämä tuottaa luonnollisesti haasteita pitkäjänteiselle solidaarisuustoiminnalle.

Kolmas keskustelujen osallistujia karsinut tekijä oli kenties tilaisuuksiin valitsemamme lähestymiskulma, jossa yhteisen hirveyksien kauhistelun sijaan tavoittelimme yhteistä toimijuutta. Hyväntekeväisyyskampanjoille vaikuttaa olevan tyypillistä kollektiiviseen pöyristymiseen ja toiseuttamiseen nojaaminen, mikä pelkän varainkeruun kannalta kenties olisi voinut olla kannattavampi kulma julkisissa tilaisuuksissamme. Meidän ja myös tukemiemme tovereiden ääneenlausuttu toive kuitenkin oli solidaarisuuden nimissä yhteyksien ja toiminnan rakentaminen. Tämä epäilemättä näkyi käyttämässämme kielessä ja päädyimme puhumaan tavalla, mikä varmasti oli tutumpaa poliittisessa toiminnassa jo aktiivisesti vaikuttaville. Koimme kuitenkin, ettemme merkittävissä määrin onnistuneet tavoittamaan anarkistisen tai antiautoritäärisen liikkeen toimijoita keskustelemaan kanssamme, sillä erilaisissa ryhmissä aktiivisesti toimivat toverit eivät tyypillisesti osallistuneet työpajoihimme. Huomasimme luottaneemme kenties liikaa siihen, että puhuttelisimme kiinnostavalla tavalla liikkeen tapahtumiin osallistuvia. Toisaalta emme myöskään onnistuneet suuremmin murtautumaan tuon kuplan ulkopuolelle. Jäimme pohtimaan, olisiko Solitraktorin kannattanut sittenkin aktiivisemmin etsiä yhteistyötahoja myös muualta kuin yksilöistä ja ryhmistä, jotka ovat jo kädet täynnä työtä. 

Olemassa olevat verkostot

Niin sanotusti oman tapahtumatuotannon sijaan pyrkimyksemme oli koittaa inspiroida ja koordinoida muita toimijoita järjestämään erilaisia solidaarisuustilaisuuksia ukrainalaisille tovereille. Meitä ilahdutti varsinkin pienempien paikkakuntien punk-alakulttuuritoimijoiden innostus järjestää tukikeikkoja, jotka valitettavasti lopulta peruuntuivat järjestäjien haasteiden vuoksi. Jäimme harmittelemaan, ettemme kyenneet tukemaan pienempiä toimijoita enempää. Kaksi suurempaa tukikeikkaa kuitenkin toteutui Tampereella Vastavirralla ja Helsingissä HIN-jatkoilla vanhojen olemassaolevien toveriyhteyksiemme kautta. Nämä illat jäivät mieliimme tietyiltä osin onnistuneimpina tapahtumina, sillä niillä ihmiset olivat innostuneita käymään kanssamme distron äärellä pitkiäkin keskusteluja. Kenties keikoilla pääsimmekin parhaiten kohtaamaan poliittisesti aktiivisia ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan vielä olleet löytäneet paikkaansa osana järjestäytynyttä toimintaa ja olivat siksikin erityisen halukkaita osallistumaan kampanjaan eri tavoin. Tukikeikat tuottivat myös merkittävän määrän Solidaarisuuskollektiiveille keräämistämme varoista.

Suurin osa tilaisuuksista joihin Solitraktori otti osaa, ei ollut ryhmämme itse järjestämiä. Kampanjamme nojasi vahvasti kotoperäisen liikkeen infrastruktuuriin, kun se pääsi mukaan Mustaan Pispalaan, Tampereen Punk Piknikille, Tattoo Circukseen, Turun ja Helsingin Varjokirjamessuille sekä Oulun Tanssiva Emma -kirjakahvilaan. Saimme edistää tavoitteitamme myös Tampereen Solidarity Clubilla ja Helsingissä Lymyssä järjestetyssä liikkeen paneelikeskustelussa. Koska Solitraktori oli uusi, pieni ja väliaikainen toimija, edellä kuvatut perinteikkäät tapahtumat ja toveriyhteydet olivat tärkeitä kampanjan edistämisen kannalta. Pohdimmekin paljon sitä, miten liikkeen omat perinteet ja verkostot ovat kuplautumisenkin uhalla hyvin tärkeitä solidaarisuustyön kannalta.

Kaikkiaan tapahtumiin tempautuminen vei ryhmältämme huomattavasti enemmän aikaa kuin oli alun perin suunniteltu. Olemme kuitenkin iloisia siitä, miten esitykset, keskustelut ja keikat palvelivat kampanjamme tavoitteita. Pelkkään varainkeruuseen keskittyminen olisi tuottanut hyvin erilaisen projektin ja hyvin erilaisia tapahtumia, ja varmasti enemmän varoja Solidaarisuuskollektiiveille. Rahantekokoneen pyörittämisen sijaan Solitraktorilla oli kuitenkin myös vaikeampia ja vaikeammin mitattavissa olevia tavoitteita, kuten yhteisen toimijuuden vahvistaminen ja solidaarisuuden tekemisen tapojen tutkiminen ja muuttaminen. Nämä ovat hitaasti eteneviä ja ajoittain varainkeruun kanssa hieman ristiriidassakin olevia päämääriä. On jokseenkin mahdotonta sanoa, millainen vaikutus esimerkiksi käymillämme keskusteluilla saattoi olla niihin osallistuneille. Omasta puolestamme olemme kuitenkin voineet todeta, että olemme kohtaamisten kautta oppineet ja inspiroituneet valtavasti.